
Suomalaisen nouseminen maailman suurimman ja luotetuimman palvelujärjestön johtoon sekä toiminta yli 1,3 miljoonan leijonan johtajana on uutinen, joka tuo Suomen Lions-klubeille runsaasti julkisuutta.
Harri voi kerätä maailmalta parhaita käytäntöjä ja ideoita klubiemme käyttöön. Siitä hyötyvät kaikki klubit. Hyvä näkyvyys edistää klubien toimintaedellytysten turvaamista ja jäsenhankintaa. Myös palvelu- ja varainhankinta-aktiviteettien toteuttaminen tulee aikaisempaa helpommaksi, sillä suuren yleisön mielenkiinto toimintaamme kohtaan lisääntyy.
Suomi johtoon -kampanjan aikana meidän on hyvä elää Suomessa Olympiakisa -hengessä. Puhallamme yhteen hiileen, kannustamme ja nostamme Harrin Lions-järjestön johtoon. Tavoitteenamme on, että ratkaiseva äänestys tapahtuu Hampurissa (Saksa) vuonna 2013 järjestettävässä kansainvälisessä vuosikokouksessa.