Harri tekee minkä lupaa
Harri tunnetaan kaikkialla Suomessa ja maailmalla kansainvälisenä, osaavana ja karismaattisena johtajana. Hän on ollut kansainvälinen johtaja, kansainvälisen hallituksen jäsen, Suomen Lions-liiton puheenjohtaja, Punainen Sulka keräyksen johtaja, aluekoordinaattorina Sight First II -kampanjassa ja Tampereella 2009 järjestetyn Eurooppa Forumin presidentti.
Harri tekee sen minkä lupaa ja on tinkimätön hyväksyttyjen tavoitteiden tekijä.
Kielitaitoiselle Lions-järjestön johtajalle sopii humaani ja ihmisläheinen johtamistapa. Tämä on Harrin yksi tärkeimmistä vahvuuksista. Sillä tyylillä saa vapaaehtoisjärjestössä paljon hyvää aikaan.