Kansainvälisen presidentin tärkeimmät tehtävät
Lions-järjestön luonteeseen kuuluu johtajuuden luovuttaminen yhdelle ihmiselle vuoden ajaksi. Luottamustehtävään yhdeksi vuodeksi valittu kansainvälinen presidentti johtaa koko Lions-järjestöä.
Presidentin tehtävään edetään varapresidenttiyden kautta, ja siksi kyse on neljän vuoden putkesta täyspäiväistä, palkatonta työtä Lions-toiminnan hyväksi.
Presidentin tärkeimmät tehtävät ovat
- Johtaa koko Lions-järjestöä. Hänen ohjauksessaan toimivat maailman 700 piiriä, 46 000 klubia ja 1350 000 lionia 206 maassa tai itsehallinnollisella alueella.
- Vastaa koko järjestön kehittymisestä, sen ohjelmien menestymisestä ja klubien hyvinvoinnista.
- Presidentti on koko järjestön keulakuva ja puhemies. Edustaa järjestöä julkiseen valtaan päin ja tapaa valtionpäämiehiä ja yhteiskuntien vaikuttajia.
- Johtaa kansainvälistä hallitusta ja sen kokouksia. (Näitä on kolmasti vuodessa ja ne kestävät kukin noin viikon.)
- Johtaa päämajan toimintaa. Tätä tehtävää hän hoitaa noin viikon kuukaudessa. Presidentti ohjaa järjestön ohjelmien läpivientiä oman presidentin ohjelmansa avulla.
- Presidentti vierailee kaikissa alue-foorumeissa ja sen lisäksi kymmenissä maissa tapaamassa leijonia ja valtioiden johtomiehiä. Tällä hän pyrkii edistämään järjestön kasvua, kehittymistä ja auttamisvoimaa.
- Järjestää kuvernöörikoulun oman vuotensa kuvernööreille
- Vastaa yhden kansainvälisen vuosikokouksen sisällöstä